Päälle kolme vuotta sitten alkoi olla mahdollista, että minä olisin voinut tulla raskaaksi. Sitä jossakin vaiheessa alkoi toivomaan aika kovasti. Jossain vaiheessa sitä kyttäsi pienintäkin merkkiä siitä, voisiko olla raskaana. Monta kertaa sitä kuvittelikin olevansa ja yhtä monta kertaa sitä pettyi. Sitten siihen turtui ja lopulta meni toivo koko hommaan.
Oli jo melko varma, että meillä ei ole tähän mahdollisuutta. Me alettiin epäillä, että jommalla kummalla tai molemmilla on joku pielessä ja estää tämän. Ei vaan uskallettu alkaa ottamaan selvää asiasta, koska se ahdisti niin paljon. Koko ajan jyskytti tieto siitä, että joku saattaa olla pielessä ja mitä nopeammin asiaa alkaisi tutkimaan, sen parempi olisi. Sitä nyt kun vaan oli sellainen raukka, niin ei sitä uskaltanut.
Menkat oli sekaisin burnoutin jälkeen ja ei hätkäyttänyt se, että ne oli jälleen myöhässä. Eikä se, että niitä ei lopulta tullut.
Ei hätkäyttänyt sekään, että oli huono olo ja närästi. Ei edes oikeastaan keskusteltu asiasta, ei uskonut millään että voisi olla mahdollista olla raskaana.
Sitten oli edessä ystävän valmistujaisryyppäjäiset. Päätin varmuuden vuoksi tehdä raskaustestin ennen sitä, ihan vain muodon vuoksi. Että kehtaa hyvällä omallatunnolla vetää perseet.
Kävin ostamassa ja tein, negatiivista näytti. Soitin Ilkalle ja sanoin, että nega se taas oli. Alettiin puhua siitä, että nyt otetaan tästä asiasta kiinni ja lähdetään tutkituttamaan itsemme. Negatiivisen testin jälkeen oli vähän pettynyt olo, mutta siihen oli jo tottunut. Kesken puhelun Rauno alkoi härveltää vessantasolle jättämääni testiä ja menin ottamaan sen siltä pois. Sitten toin testin vessasta olohuoneeseen ja katsoin sitä luonnonvalossa. Siinä oli aivan haalea viiva, toisen tumman vieressä. Enemmän, kuin mitä ikinä. Ilmoitin asiasta Ilkalle puhelimessa ja juoksin hänen työpaikalleen. Sitä siinä katseltiin ja ihmeteltiin, että voiko tämä olla mahdollista. Soitin terkkarille ja jätin soittopyynnön. Lähdin kauppaan ostamaan toista testiä ja vaikka sitä ei tehty aamuvirtsasta, se oli vielä vahvemmin positiivinen.
Ryyppäjäiset jäi. Tein samalla viikolla kaksi positiivista raskaustestiä lisää. Saatiin aika neuvolaan ja ultraan. Oli epävarmaa millä viikolla raskaus oli, se saattoi olla jo melko pitkällä.
Ensimmäisessä ultrassa 6.6 ei näkynyt mitään, raskaus oli vielä niin alussa.
Tässä välissä alkoivat raskausoireet rankkoina. Olen ollut huonovointinen ja väsynyt. Olen oksennellut ja lämmintä ruokaa en ole oikein kyennyt syömään.
Eilen oli uusi ultra. Siellä näkyi kolme senttiä pitkä pieni, jonka sydän löi. Viikolla seitsämän kokonsa perusteella.
Ensi viikolla meillä on ensineuvola.
Juteltiin Ilkan kanssa äitienpäivänä siitä, että meidän elämä on melko täydellistä ilman lastakin tällä hetkellä. Mutta jos lapsi päättäisi nyt tulla, se olisi maailman hienoin asia. Juteltiin asiasta niin, että nautitaan tästä kahdestaan olosta nyt, kun pitää nauttia. Todettiin, että oltaisiin lapseen valmiimpia, kuin koskaan aikaisemmin. Minä olin silloin jo raskaana, eikä tiedetty siitä vielä mitään.
Ei me oltaisi silloin kolme vuotta sitten oltu valmiita vanhemmiksi. Meidän piti saada rauhassa kasvaa yhteen, ennen kuin voitaisiin alkaa kasvattamaan kolmatta. Jaksan uskoa, että tämä siis vain odotti aikaansa ja se aika oli nyt.
Tänään olen ollut onnekas.
Huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti