Laskettuun aikaan on tänään 100 päivää. Palasin ajatuksissa aamulla sinne kesän alkuun ja tuntuu hullulta, miten nopeasti aika on mennyt. Siitä alkuraskaudesta ei muista mitään muuta, kuin sen huonon olon ja tuskan. Nyt on ollut vähän mukavampaa, vaikka kipuja ja uudenlaisia tuskia onkin tullut.
On paljon mukavampaa kuitenkin ilman sitä pahoinvointia. Ihanaa nyt, kun pystyy syömään.
Tämä matkan varrella tullut raskausdiabetes on ollut huono ja hyvä juttu. Tottakai tallaista tautia ei haluaisi, mutta tästä on oppinut löytämään ne hyvät puolet. Täysi elämäntapa remontti, jonka seurauksena painon putoaminen on ollut vain positiivinen asia. Jos tätä ei oltaisi saatu kiinni, ei yhtään tiedä missä kunnossa sitä nyt olisi. Varmasti olisi raskauskiloja, joita ei tällä hetkellä ole yhdenyhtä.
Silloin aluksi se syömisen tarkkailu ja kielletyt ruoat otti päähän ihan urakalla, mutta näköjään sitä kaikkeen tottuu. Itsehillintä on kasvanut, sitä ei ennen juurikaan ollut. On ollut ennen niin tunteella eläjä, eikä ole halunnut ajatella seurauksia. Nyt sitä oikeasti osaa ajatella, että kello kuuden jälkeen illalla ei vaan voi alkaa tehdä lettuja, koska niiden hiilarit ja sokerit vaikuttaisi paastoarvoihin. Pelkällä insuliinilla ei pärjää, edelleen täytyy jatkaa tiukkaa ruokailulinjaa.
Silloin kun on huonoja päiviä, kyllä nämä myös ärsyttää. Silti en ole juurikaan huonoina hetkinä kokenut sortumisen hetkiä. Ainut sortuminen minkä muistan, tapahtui silloin kun jäin sairaslomalle. Minua hermostutti soittaa lääkärille, ahdisti koko sairasloma asia ja itketti se ajatus, että pitää soittaa pomolle etten tule enää töihin. Silloin oli edellisenä iltana ollut vieraita ja pöytään oli jäänyt keksipaketti sen jäljiltä. Silloin söin ahdistukseen paketissa olleet kahdeksan jaffa keksiä. Tämä on ainut tallainen tilanne ja siitä osaa olla aika ylpeä.
Nyt supistuksiakin on ollut vähän vähemmän, kun en ole ollut töissä. Jos kovasti pistän itseäni täällä kotona tiukille, niin kyllä niitä tulee. Selkäkivut on myös luonnollisesti hellittäneet, kun nostelu on loppunut.
Tukala olo tässä aina välillä on, tuntuisi vaikuttavan aina vähän tuo vauvan asentokin siihen.
Vaikka kaikenlaista on ollut, niin on tämä ollut ihan älyttömän ihanaa. Olen osannut nauttia tästä paljon. Olen tätä elämässäni niin paljon toivonut ja nyt saan tätä elää.
Minun kummityttö kävi tänään kylässä äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Oli mukavaa saada vieraita, kun aika paljon olen minäkin aina yksinäni. Tehtiin yhdessä ruokaa ja höpöteltiin.
Tänään olen ollut hyvän tuulinen.
Huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti